Day 33

Vime viikonloppu oli Oslossa kunnon hulinaa! Perjantaista sunnuntaihin oli åpna hus -avoimet ovet; monet rakennukset hallintorakennuksista toimistoihin ja yksityiskoteihin avastivat ovensa yleisölle. Perjantaina oli myös kulturnatt -kulttuuriyö, johon sisältyi hirmuisesti konsertteja ja museoita, workshoppeja ja muuta, ja kaiken kruunasi pe-la raatihuoneen edustalla rådhusplassenilla ollut matstreif -ruokafestivaali, jossa sai maistella ihania juustoja, makkaroita, kaloja, vihanneksia ja hilloja suoraa maatiloilta tulleina. Aijai!

Elämässä on aina pieniä epäkohtia. Tämän viikonlopun epäkohta voidaan esittää yhtälönä x+y=z, jossa x kuvaa mahdollisuuksien määrää ja y aikaa. Z, ahdistuksen määrä, on useimmiten melko vakio, sillä jos on paljon mahdollisuuksia, on yleensä niiden määrään nähden liian vähän aikaa, ja jos taas ei ole mahdollisuutta tehdä mitään, pienikin aika on liikaa. Yhtälössäni lienee pieniä aukkoja, mutta koska en ole matemaatikko, jätän todistelut sikseen ja keskityn siihen, kuinka ratkaisin oman viikonloppuni. 

Perjantain vietin ruuan ja kulttuurin parissa. Ruokakojujen ilmaisantimet oli mainioita! Oisin voinut ostaa melkein kaikkea (paitsi homejuustoa), mutta koska tiesin joutuvani kantamaan ostokseni mukanani koko illan, jätin lompakon huventamisen muille ja jatkoin matkaa Munch-museoon. Museo oli kulttuuriyön kunniaksi ilmainen. Kaikesta muusta paitsi Huudosta sai ottaa kuvia. Tietysti... Illan päätteeksi kaupungin pääkirjasto avasi ovensa juhlakansalle. Siis bileet kirjastossa! Siellä sitä kansa istui kirjahyllyjen päällä, tanssi niiden välissä ja tilasi oluet lainaustiskiltä! Ja jos musiikki tai oma pulssi kävi liian kovaksi, saattoi vetytyä toiseen huoneeseen lepäämään ja lukemaan vaikkapa Tatun ja Patun Suomi -kirjaa. 

Melkoisen uskaliasta toimintaa Oslolaisilta mielestäni, mutta olihan se ihan sairaan siistiä!

Lauantai ja sunnuntai oli pyhitetty arkkitehtuurille. Vierailin yhdessä toimistorakennuksessa (jonka norjankielisellä opaskierroksella pysyin melkein mukana mistä puhutaan!), kahdessa omakotitalossa, yhdessä kerrostalossa ja yhdessä siirtolapuutarhamökissä. Saattoi olla, että loppujenlopuksi aikaa kului enemmän kohteiden välillä kuin niissä sisällä, koska kaupunkissa lyhyetkin välimatkat ovat ajallisesti yllättävän pitkiä. Mutta mitäpä se auringon paisteessa ja mukavassa seurassa haittaisi! Sitäpaitsi pääsin pienelle lauttaristeilylle, sai syödä oman puun omenoita, ja pääsin taas vähän paremmin sisälle tämänhetkiseen kotikaupunkiini.

Kierroksen ehdoton ykkönen oli Bygdøyssa sijaitseva Kube hus. Se on 6x6x6 rakennus rikkaan asuntoalueen keskellä, tunnelmaltaan kuin pieni metsän siimeksessä oleva puuhun rakennettu maja. Ison kuution katosta riippui kaksi boksia, joissa toisessa sijaitsi makuuhuone, toisessa avoin kotitoimisto. Pienen kokonsa takia jokainen neliö oli käytössä, säilytystilaa oli niin käytävien katoissa kuin boksien ulkoseinissäkin. Kaikki liitokset olivat näkyvissä ja ne oli tehty pultein. Omistajista huomasi, kuinka ylpeitä he olivat talostaan. Ja mikäs siinä, sietää ollakin!

Day 27

Viime viikonloppu meni vaellellessa Norjan vuoristossa. Trolltungan maisemat oli hulppeita, ja sateesta huolimatta (tai siitä johtuen) minä ja matkatoverini tunsimme itsemme voittajaksi palattuamme 22 kilometrin kalliovaellukselta. Kuitenkin yksi parhaista jutuista matkalla oli, kun pääsin auton rattiin, ajelemaan hurjan kapeita serpentiiniteitä alas vuorenrinteitä.

Tänään sain vihdoin ostettua itelleni verhot ja sängynpeitteen. Aijai, koti alkaa pikkuhiljaa muistuttaa enemmän ja enemmän kotia! Pitäis vaan jostain vielä keksiä silitysrauta, ettei tarttis ruttusia verhoja kattella...

Kodin merkki sekin, että tein ekaa kertaa täällä sämpylöitä ja lihapullia. Jee!

Kuitenkin tää oli se päivä, jolloin mun ois pitäny olla jossain ihan muualla kuin shoppailemassa tai kotona tekemässä lihapullia. Noin puolen kilometrin päässä kotoani pelattiin futiksen EM-karsintaottelu Norja-Italia! Metro oli ihan täynnä väkeä ja kaikki jäi mun pysäkillä pois, helikopteri pörräsi päänpäällä, hirveesti tyyppejä myymässä norjahuiveja ja -paitoja ja -viikinkihattuja ja vähintään joka toisella vastaantulijalla oli joku näistä asusteista päällä, kun kävelin kotiin.

Kyllä mää yhden Italia-faninkin näin mun rappukäytävässä pienenpienet italianliput poskissa.
Tais olla sen jampan ilon päivä: Italia voitti 2-0.

Day 19

Kaikista ennakko-odotuksista huolimatta pääsin eilen palaamaan ehjänä ja hyvissä voimin Grönlannista takaisin Norjaan. Jääkarhu ei syönyt minua (vaikka Tasiilaqin liepeillä oli nähty useampi vain muutama viikko sitten), en pudonnut hyytävän kylmään mereen (vaikka aallokko sai venematkat lentokentältä kaupunkiin ja pois tuntumaan kahden tunnin vuoristorata-ajelulta), en saanut keuhkokuumetta (vaikka sää oli jäätävän kylmä eikä mökissämme ollut sähköjä) enkä tappavia bakteereita (vaikka keittiössämme ei ollut juoksevaa vettä, jolla esim tiskata astioita), ehdin kaikille lennoille (vaikka tuulivaroitukset oli sitä luokkaa, että pari päivää jännitettiin päästäänkö lentokentälle), ja vieläpä oikeille lennoille (vaikka Grönlannissa ehdin jo kerran nousta väärään koneeseen), eikä yksikään lentokone pudonnut taivaalta (vaikka Islannissa tuuli ja myrkysi hurjasti, ja tulivuoristakin oli varoiteltu pitkin viikkoa). Kaikenkaikkiaan matka oli siis erittäin onnistunut!

Matkan ensimmäinen etappi oli Reykjavik, jossa sain seikkailla kokonaisen päivän. Hyvä sattuma sinänsä, että tuona päivänä kaupungissa sattui juuri olemaan Islantilainen versio taiteiden yöstä. Väkeä oli hurjan paljon liikkeellä. Maratoonarit olivat vallanneet kaupungin aamulla, koko päivän kaduilla parveili suuri joukko turisteja ja lähes jokaisessa kadunkulmassa, puistossa, julkisessa rakennuksessa ja aukiolla oli joku trubaduuri, bändi, DJ, kuoro, taikuri, askartelupaja, viikinkiteltta, hattaranmyyjä, tai voileipäkauppias, ja museoihin oli vapaapääsy (tosin tästä kuulin vasta jälkeenpäin). Illalla järjestettiin ilmaiskonsertti, jossa esiintyi ilmeisesti maan kuumimmat artistit; kaupat, kahvilat ja ravintolat oli auki myöhään yöhön ja illan päätteeksi oli vielä mahtava ilotulitus.

Bileet keskellä päivää, keskellä katua

Näiden rientojen lisäksi kävin totta kai tutustumassa paikalliseen hautausmaahan ( :D sattui olemaan hostellini naapurissa, matkanvarrella kaupunkiin), katselemassa maisemia kirkon tornista ja tutustumassa uuteen arkkitehtuuriin, Harpan 2011 valmistuneeseen konserttitaloon.

Sunnuntaina lennettiin pikkuruisella lentokoneella Kulusukiin, ja sieltä matka jatkui veneellä määränpäähämme Tasiilaqiin. Maisemat olivat uskomattomat! Meri kimmelsi auringossa, toisella puolen venettä kelluivat jäävuoret, toisella puolen kohosivat lumihuippuiset vuoret. Kaiken tämän kauneuden keskellä yritin unohtaa vatsassa vellovan huonon olon ja kylmyyden, jota atlantilta puhaltava tuuli vielä pahensi. Silmät tahtoivat lisää, mutta muu ruumis oli iloinen päästessään satamaan. Onneks niitä kivoja maisemia riitti ihan kuivalla maallakin.

Tasiilaq on kahden tuhannen asukkaan kaupunki, suurin itäisessä Grönlannissa. Kaupungin vanhempi osa sijaitsee kaupunkia halkovan kukkalaakson eteläpuolella ja keskusta ja satama pohjoispuolella. Yhtä kerrostaloa lukuunottamatta kaikki asuinrakennukset ovat tanskalaistyyppisiä, lähes räystäättömiä omakoti-, pari- tai rivitaloja. Hurjan söpöjä! Pieniä kun mitkä ja maalattu riemunkirjavin värein! Lähes kaikkien talojen ulkopuolella roikkuu kuivumassa kaloja ja pyykkejä. Puutarhoja ei harrasteta, koska siinä ilmastossa ei pahemmin mikään kissankelloa korkeampi kasvi kasva, mutta keikkea rompetta perämoottoreista lapioihin, trampoliineihin ja ruokapöytiin pihoille on kyllä viljelty. Päätiet on yleensä ottaen asfaltoitu (itseasiassa asfalttipintaa uusittiin paraikaa), mutta kukapa sitä mutkittelevia serpentiiniteitä käyttäisi, kun suoria oikopolkuja kulki kaikkien talojen välissä. Kaupungin vilkkain kokoontumispaikka oli isomman pilerisuisoqin (supermarket) piha, jossa kokoontuivat niin aikuiset kittaamaan olutta kuin nuoret pelaamaan jalkapalloa. 

Tasiilaq pohjoisesta kuvattuna

Matkalla mukana oli meidän seitsenhenkisen kurssimme lisäksi yhdeksän maisema-arkkitehtiopiskelijaa Tromsøsta ja neljä opettajaa. Tehtävämme oli pareittain tutkia ja kartoittaa kaupunkia erilaisista näkökulmista, esim laskea ihmisvirtoja, kartoittaa luonnonvaroja ja infrastruktuuria ja tutkia turismia. Mun ja parini aihealueena oli lapset ja nuoret; missä he liikkuvat, mitä tekevät, mitä heille on kaupungissa ja mitä puuttuu. Grönlannin lapset vaikuttavat olevan aika villejä tapauksia. Ei sinänsä ihme, ovathan he vähän puskassa kasvaneita, ja tämä hillitty eurooppalainen koulukulttuuri, johon heitä yritetään kasvattaa, on heille aika vieras. Kuitenkin sen perusteella, mitä viikon aikana ehdin havainnoida, sanoisin, että lapset on pohjimmiltaan kaikkialla samanlaisia: uteliaita ja hellyyttä kaipaavia, leikkivät missä tykkäävät vaaroista välittämättä, eivätkä osaa kaivata mitään, kun eivät tiedä muusta.

Kartoittamisen ohessa aikaa jäi toki muuhunkin. Retket vuorilla ja kukkalaaksossa olivat parasta antia. (Voisin ylistää niitä maisemia loputtomiin! Ainoa pieni vika oli, että paikalliset ei oikein hallitse tuota roskien siivousta, joten paikkapaikoin oli aika ryönäistä) Samoin kuin meidän yhteiset iltahetket purkkiruokien äärellä omassa pikku keittiössämme (Enpä ollut ajatellut, että tosiaan, Grönlannissa ei kasva mitään, joten ainoa tuore ruoka, mitä siellä pystytään saamaan, on valaan ja hylkeen liha ja kala. kaikki muu tuodaan Tansksta laivalla tai helikopterilla! Siksi kaupat oli täynnä pakasteita, kuivatuotteita ja säilykkeitä. Näin kesällä tarjolla on tosin rajoitetusti hedelmiä ja vihanneksia. Yleellistä!). Torstai-iltana opettajat tarjos niitten luksusmajapaikassa meille kunnon kalaillallisen ja saatiin maistaa valasta! Perjantaina oli paikallisten palkkapäivä, se oli ihan hullua! Ihmiset osti ihan simona tavaraa kaupasta (ykskin nainen osti KOLME JÄTESÄKILLISTÄ ruokaa!) ja illalla varmaan koko kaupunki oli pakkautunut kahteen paikalliseen pubiin.

 

Lauantaiaamuna starttas vene kohti Kulusukia. Edelliskerrasta viisastuneena popsittiin matkapahoinvointipillerit ja pistettiin tuplavaatetus päälle. Kannatti! Maisemat oli jos mahdollista vieläkin upeampia, ja aallot vieläkin isompia! Kun pääsimme Kulusukiin, taaksemme jäi sateenkaari. Rauhan liitto meidän matkalaisten ja Grönlannin välille.