Kaikista ennakko-odotuksista huolimatta pääsin eilen palaamaan ehjänä ja hyvissä voimin Grönlannista takaisin Norjaan. Jääkarhu ei syönyt minua (vaikka Tasiilaqin liepeillä oli nähty useampi vain muutama viikko sitten), en pudonnut hyytävän kylmään mereen (vaikka aallokko sai venematkat lentokentältä kaupunkiin ja pois tuntumaan kahden tunnin vuoristorata-ajelulta), en saanut keuhkokuumetta (vaikka sää oli jäätävän kylmä eikä mökissämme ollut sähköjä) enkä tappavia bakteereita (vaikka keittiössämme ei ollut juoksevaa vettä, jolla esim tiskata astioita), ehdin kaikille lennoille (vaikka tuulivaroitukset oli sitä luokkaa, että pari päivää jännitettiin päästäänkö lentokentälle), ja vieläpä oikeille lennoille (vaikka Grönlannissa ehdin jo kerran nousta väärään koneeseen), eikä yksikään lentokone pudonnut taivaalta (vaikka Islannissa tuuli ja myrkysi hurjasti, ja tulivuoristakin oli varoiteltu pitkin viikkoa). Kaikenkaikkiaan matka oli siis erittäin onnistunut!
Matkan ensimmäinen etappi oli Reykjavik, jossa sain seikkailla kokonaisen päivän. Hyvä sattuma sinänsä, että tuona päivänä kaupungissa sattui juuri olemaan Islantilainen versio taiteiden yöstä. Väkeä oli hurjan paljon liikkeellä. Maratoonarit olivat vallanneet kaupungin aamulla, koko päivän kaduilla parveili suuri joukko turisteja ja lähes jokaisessa kadunkulmassa, puistossa, julkisessa rakennuksessa ja aukiolla oli joku trubaduuri, bändi, DJ, kuoro, taikuri, askartelupaja, viikinkiteltta, hattaranmyyjä, tai voileipäkauppias, ja museoihin oli vapaapääsy (tosin tästä kuulin vasta jälkeenpäin). Illalla järjestettiin ilmaiskonsertti, jossa esiintyi ilmeisesti maan kuumimmat artistit; kaupat, kahvilat ja ravintolat oli auki myöhään yöhön ja illan päätteeksi oli vielä mahtava ilotulitus.
 |
| Bileet keskellä päivää, keskellä katua |
Näiden rientojen lisäksi kävin totta kai tutustumassa paikalliseen hautausmaahan ( :D sattui olemaan hostellini naapurissa, matkanvarrella kaupunkiin), katselemassa maisemia kirkon tornista ja tutustumassa uuteen arkkitehtuuriin, Harpan 2011 valmistuneeseen konserttitaloon.
Sunnuntaina lennettiin pikkuruisella lentokoneella Kulusukiin, ja sieltä matka jatkui veneellä määränpäähämme Tasiilaqiin. Maisemat olivat uskomattomat! Meri kimmelsi auringossa, toisella puolen venettä kelluivat jäävuoret, toisella puolen kohosivat lumihuippuiset vuoret. Kaiken tämän kauneuden keskellä yritin unohtaa vatsassa vellovan huonon olon ja kylmyyden, jota atlantilta puhaltava tuuli vielä pahensi. Silmät tahtoivat lisää, mutta muu ruumis oli iloinen päästessään satamaan. Onneks niitä kivoja maisemia riitti ihan kuivalla maallakin.
Tasiilaq on kahden tuhannen asukkaan kaupunki, suurin itäisessä Grönlannissa. Kaupungin vanhempi osa sijaitsee kaupunkia halkovan kukkalaakson eteläpuolella ja keskusta ja satama pohjoispuolella. Yhtä kerrostaloa lukuunottamatta kaikki asuinrakennukset ovat tanskalaistyyppisiä, lähes räystäättömiä omakoti-, pari- tai rivitaloja. Hurjan söpöjä! Pieniä kun mitkä ja maalattu riemunkirjavin värein! Lähes kaikkien talojen ulkopuolella roikkuu kuivumassa kaloja ja pyykkejä. Puutarhoja ei harrasteta, koska siinä ilmastossa ei pahemmin mikään kissankelloa korkeampi kasvi kasva, mutta keikkea rompetta perämoottoreista lapioihin, trampoliineihin ja ruokapöytiin pihoille on kyllä viljelty. Päätiet on yleensä ottaen asfaltoitu (itseasiassa asfalttipintaa uusittiin paraikaa), mutta kukapa sitä mutkittelevia serpentiiniteitä käyttäisi, kun suoria oikopolkuja kulki kaikkien talojen välissä. Kaupungin vilkkain kokoontumispaikka oli isomman pilerisuisoqin (supermarket) piha, jossa kokoontuivat niin aikuiset kittaamaan olutta kuin nuoret pelaamaan jalkapalloa.
 |
| Tasiilaq pohjoisesta kuvattuna |
Matkalla mukana oli meidän seitsenhenkisen kurssimme lisäksi yhdeksän maisema-arkkitehtiopiskelijaa Tromsøsta ja neljä opettajaa. Tehtävämme oli pareittain tutkia ja kartoittaa kaupunkia erilaisista näkökulmista, esim laskea ihmisvirtoja, kartoittaa luonnonvaroja ja infrastruktuuria ja tutkia turismia. Mun ja parini aihealueena oli lapset ja nuoret; missä he liikkuvat, mitä tekevät, mitä heille on kaupungissa ja mitä puuttuu. Grönlannin lapset vaikuttavat olevan aika villejä tapauksia. Ei sinänsä ihme, ovathan he vähän puskassa kasvaneita, ja tämä hillitty eurooppalainen koulukulttuuri, johon heitä yritetään kasvattaa, on heille aika vieras. Kuitenkin sen perusteella, mitä viikon aikana ehdin havainnoida, sanoisin, että lapset on pohjimmiltaan kaikkialla samanlaisia: uteliaita ja hellyyttä kaipaavia, leikkivät missä tykkäävät vaaroista välittämättä, eivätkä osaa kaivata mitään, kun eivät tiedä muusta.
Kartoittamisen ohessa aikaa jäi toki muuhunkin. Retket vuorilla ja kukkalaaksossa olivat parasta antia. (Voisin ylistää niitä maisemia loputtomiin! Ainoa pieni vika oli, että paikalliset ei oikein hallitse tuota roskien siivousta, joten paikkapaikoin oli aika ryönäistä) Samoin kuin meidän yhteiset iltahetket purkkiruokien äärellä omassa pikku keittiössämme (Enpä ollut ajatellut, että tosiaan, Grönlannissa ei kasva mitään, joten ainoa tuore ruoka, mitä siellä pystytään saamaan, on valaan ja hylkeen liha ja kala. kaikki muu tuodaan Tansksta laivalla tai helikopterilla! Siksi kaupat oli täynnä pakasteita, kuivatuotteita ja säilykkeitä. Näin kesällä tarjolla on tosin rajoitetusti hedelmiä ja vihanneksia. Yleellistä!). Torstai-iltana opettajat tarjos niitten luksusmajapaikassa meille kunnon kalaillallisen ja saatiin maistaa valasta! Perjantaina oli paikallisten palkkapäivä, se oli ihan hullua! Ihmiset osti ihan simona tavaraa kaupasta (ykskin nainen osti KOLME JÄTESÄKILLISTÄ ruokaa!) ja illalla varmaan koko kaupunki oli pakkautunut kahteen paikalliseen pubiin.
Lauantaiaamuna starttas vene kohti Kulusukia. Edelliskerrasta viisastuneena popsittiin matkapahoinvointipillerit ja pistettiin tuplavaatetus päälle. Kannatti! Maisemat oli jos mahdollista vieläkin upeampia, ja aallot vieläkin isompia! Kun pääsimme Kulusukiin, taaksemme jäi sateenkaari. Rauhan liitto meidän matkalaisten ja Grönlannin välille.
