Oho, sattuipa iloisesti, että tänään vietetään mun osloelämän satavuotispäivää! Oon vielä elossa WUHUU!
Viimeiset kolme päivää on sujunut oikein iloisesti koulussa. Siis pelkästään koulussa. Mutta se on itseasiassa ollut oikeastikin oikein iloista! Henkistä paluuta Grönlantiin.
Tässä hengentuotokseni keskiviikolta:
Jokumista piti tulla isona Tasiilaqin palomestari.
Pari vuotta sitten, sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat aloittaneet taas uuden ryyppyputken, hän putosi koulusta. Ensimmäiset kuukaudet hän oli kuluttanut päivät ympäri kaupunkia kierrellen, mutta kun kukaan ei tuntunut välittävät, oli kotona oleminen osoittautunut helpommaksi. Nykyisin Jokum saattoi sillointällöin, jos isällä oli hyvä päivä, lähteä hänen mukaansa pyytämään hylkeitä, mutta oikeastaan elämä oli aika tylsää.
Eipä sille kai mitään enää voinut...
Eräänä tammikuisena iltana Jokum oli tappamassa aikaa potkimalla palloa varastorakennuksen seinään:
"Messi riistää pallon, rimpuilee tiensä läpi vastustajan puolustuksen, katsokaa mikä vauhti! Sieltä lähtee kuti ja wooooo..." Bang
"oijoi"
"Anteeks! Voi ei, hus piski!"
"Äh, sinne meni päivän illallinen"
"Anteeks tosi paljon! mä voin ostaa uudet!"
"ei se mitään, voi mitä Mette nyt...Pitäisiköhän puhua vanhemmillesi..."
"EI! Ihan tosi, mä hankin uudet... Tai tota öh... ei mulla kyllä... yhpmh.. Käytiin isän kanssa eilen pyytämässä hylje, käviskö se korvaukseksi. Voin leikata sen valmiiksi..."
"osaat leikata hyljettä?"
"ööö.. joo, isä on opettanu..."
"Oho! hmm... Tuota noin.. Olen tuossa koulussa opettajana, kolmas luokka. Mietin että...Voisitkohan... tai siis haluaisitko tulla meille koululle näyttämään, kuinka se tapahtuu... Hylkeen paloittelu... haluaisin niin kovasti lasten oppivan näitä kulttuuritaitoja, mutta meillä Tanskassa ei oikein tällaista opetettu..."
"yhmph"
"Se olisi aivan valtavan hienoa! Lapset olisivat aivan innoissaan!"
"totaah..."
Seuraavana aamuna hermostuksesta tärisevä poika astui ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen koulun portista sisään hylkeenruhoa laatikossa kantaen. Tuo yli-innokas tanskalaisopettaja oli hakenut hänet melkein kotiovelta aamulla. He olivat sopineet, ettei hänen tarvitsisi puhua kellekään, ei kiusallisia kahvihetkiä opettajainhuoneessa, vain paloittelu ja se on siinä.
Mutta ihme kyllä, Jokum melkein nautti tilanteesta. Ja lapset, pienestä alkukainostelusta päästyään, ilovat aivan innoissaan.
"Kiitos aivan todella paljon! Se tuli kuin ammattilaiselta!"
"hmp.. Eipä kestä"
"Kuule, Mette kokkailee tästä meille tänään illallista. Olisin oikein iloinen, jos haluaisit liittyä seuraan!"
....
Tästä melko ripeään tahtiin repäistystä kivasta pikku tarinasta olen nyt sitten vääntänyt erilaisia arkkitehtonisia sovelluksia: kehitellyt huippuhienoa peliseinää, avointa oppimisympäristöä, common kitchenia sun muuta. Ehkäpä Jokumin avulla onnistuisin vielä kehittelemään Tasiilaqista oikein mukavan oppimiskaupungin!
