Day 123

Juuri nyt oloni on tämä:

Flegmaattinen, kaikkensa antanut

Tai ehkä tällainen:

Tarmokkaasti hihat käärittynä, vähän hikeä otsalta pyyhkien, valmiina uusiin haasteisiin

Tämän syksyn koulutyöt on loppukritiikkiä vaille taputeltu.

Kuluneesta viikosta on muistoissa seuraavaa:

Istumista, istumista ja lisää istumista.  Tietokoneen ääressä tosin.

Mutta valmista tuli. Huomenna sitten vuorossa tämä:

Koko päivä kuunnellaan ja katsellaan mitä minä ja muut olemme saaneet aikaan. 

Mielenkiintoista, mutta melko puuduttavaa.

Mutta kun sieltä pääsee, niin mun velvollisuudet on ohi!

Ehkä muutaman joululaulun vois laittaa soimaan sen kunniaksi.

Eikä mene kauaakaan, kun pakkaan kapsäkit ja matkaan Suomeen!!!

Onkohan siellä niin talvi, että tartten karvalakin?

Voi kuinka odotankaan, että pääsen kotiin rentoilemaan, nauttimaan hyvästä ruuasta ja näkemään ihania ihmisiä!

Ja pääsen pitkästä aikaa rakkaan pianon ääreen!

Täältä tullaan Suomi, Joulu, koti:

Tunnelmakuvat tarjosi allekirjoittanut yhteistyössä Tasiilaqin kaupungin ja Arkitektur högskulen i Oslo:n kanssa.

Musiikista vastasi Maria Mena, Norjan lahja maailmalle.

Day 104

Tänään - viikkoja kestäneen harmaan tihnusateen jälkeen koittaneen aurinkoisen pakkasaamun kunniaksi - vetäisin ekaa kertaa tälle talvea talvitakin päälle.
Vaikka lunta ei vielä näy mailla halmeilla, niin jostain sen tuntee, että joulu on tulossa:

Maitopurkki vaihtaa kuosia
(eräpäivästä on enää kaksikymmentäyksi päivää jouluun!)

Deadlinet lähestyy
(minkäs laiset planssit sitä tällä kertaa tekisi?)

Kämppiksistä löytyy se herkkä puoli.
(Olen bongannut myös kynttilöitä palamassa keittiössä!)

Jouluvalot ilmestyvät parvekkeille
(ainakin joittenkin)

Day 100

Oho, sattuipa iloisesti, että tänään vietetään mun osloelämän satavuotispäivää! Oon vielä elossa WUHUU!

Viimeiset kolme päivää on sujunut oikein iloisesti koulussa. Siis pelkästään koulussa. Mutta se on itseasiassa ollut oikeastikin oikein iloista! Henkistä paluuta Grönlantiin. 

Tässä hengentuotokseni keskiviikolta:

Jokumista piti tulla isona Tasiilaqin palomestari.

Pari vuotta sitten, sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat aloittaneet taas uuden ryyppyputken, hän putosi koulusta. Ensimmäiset kuukaudet hän oli kuluttanut päivät ympäri kaupunkia kierrellen, mutta kun kukaan ei tuntunut välittävät, oli kotona oleminen osoittautunut helpommaksi. Nykyisin Jokum saattoi sillointällöin, jos isällä oli hyvä päivä, lähteä hänen mukaansa pyytämään hylkeitä, mutta oikeastaan elämä oli aika tylsää. 

Eipä sille kai mitään enää voinut...

Eräänä tammikuisena iltana Jokum oli tappamassa aikaa potkimalla palloa varastorakennuksen seinään:

"Messi riistää pallon, rimpuilee tiensä läpi vastustajan puolustuksen, katsokaa mikä vauhti! Sieltä lähtee kuti ja wooooo..." Bang

"oijoi"

"Anteeks! Voi ei, hus piski!"

"Äh, sinne meni päivän illallinen"

"Anteeks tosi paljon! mä voin ostaa uudet!"

"ei se mitään, voi mitä Mette nyt...Pitäisiköhän puhua vanhemmillesi..."

"EI! Ihan tosi, mä hankin uudet... Tai tota öh... ei mulla kyllä... yhpmh.. Käytiin isän kanssa eilen pyytämässä hylje, käviskö se korvaukseksi. Voin leikata sen valmiiksi..."

"osaat leikata hyljettä?"

"ööö.. joo, isä on opettanu..."

"Oho! hmm... Tuota noin.. Olen tuossa koulussa opettajana, kolmas luokka. Mietin että...Voisitkohan... tai siis haluaisitko tulla meille koululle näyttämään, kuinka se tapahtuu... Hylkeen paloittelu...  haluaisin niin kovasti lasten oppivan näitä kulttuuritaitoja, mutta meillä Tanskassa ei oikein tällaista opetettu..."

"yhmph"

"Se olisi aivan valtavan hienoa! Lapset olisivat aivan innoissaan!"

"totaah..."

Seuraavana aamuna hermostuksesta tärisevä poika astui ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen koulun portista sisään hylkeenruhoa laatikossa kantaen. Tuo yli-innokas tanskalaisopettaja oli hakenut hänet melkein kotiovelta aamulla. He olivat sopineet, ettei hänen tarvitsisi puhua kellekään, ei kiusallisia kahvihetkiä opettajainhuoneessa, vain paloittelu ja se on siinä.

Mutta ihme kyllä, Jokum melkein nautti tilanteesta. Ja lapset, pienestä alkukainostelusta päästyään, ilovat aivan innoissaan. 

"Kiitos aivan todella paljon! Se tuli kuin ammattilaiselta!"

"hmp.. Eipä kestä"

"Kuule, Mette kokkailee tästä meille tänään illallista. Olisin oikein iloinen, jos haluaisit liittyä seuraan!"

....

Tästä melko ripeään tahtiin repäistystä kivasta pikku tarinasta olen nyt sitten vääntänyt erilaisia arkkitehtonisia sovelluksia: kehitellyt huippuhienoa peliseinää, avointa oppimisympäristöä, common kitchenia sun muuta. Ehkäpä Jokumin avulla onnistuisin vielä kehittelemään Tasiilaqista oikein mukavan oppimiskaupungin!

Day 88

Hyvät ihmiset.
Muistattehan, että elämä on kallisarvoinen, siitä pitää pitää hyvä huoli!
Muistattehan elää elämäänne, niin ettei tartte myöhemmin harmitella, ettette niin tehnyt.
Muistattehan olla kiitollisia ihmisistä lähellänne.

Ite oon kyllä ihan hurjan huono sanomaan ihmisille: "kiva kun olet olemassa". Joten teen sen nyt. Saa ottaa henkilökohtaisesti:

     Ihanaa kun sinä olet siinä, sinä olet sinä ja saan tuntea sinut!     

     Olet minulle tärkeä!     

     Kiitän Luojaani juuri sinusta!!!      

Miksikäs nyt näin syvällisenä tänään?

Todistin eilen illalla, kuinka yksi kämppiksistäni jäi auton alle noin puolen metrin päässä itsestäni. Tai oikeastaan englanninkielinen ilmaisu "hit by a car" olisi parempi ilmaisu kuin alle jääminen, koska hän oli ennemminkin auton päällä kuin alla. Mutta oli miten oli, ei ollu kovin kiva näky.
Elokuvissa ja tv-sarjoissa sitä aina osaa odottaa, että kohta jotain tapahtuu; kaahaava auto näytetään pitkän matkan päästä tai tapahtumia pohjustetaan jotenkin, mutta tosielämässä se ei mee ihan niin. Oltiin porukalla menossa mun koululla järjestettyihin pippaloihin, pidettiin juttutuokiota siinä koulun portilla, normimeininkiä diipadii kun yhtäkkiä vähän matkan päässä pysähdyksissä olleen taksin kuski, todennäköisesti vahingossa, painoi kaasua wrum, ja siinä sitä oltiin kaveri toisella puolen konepeltiä, liikennemerkki toisella ja kohta tien yli pyöräkaistalla.

Onneks oli paljon ihmisiä ympärillä auttamassa; varmaan kolme tyyppiä soitti samaan aikaan 113:seen ja ambulanssi oli paikalla alle viidessä minuutissa.
Onneksi kämppikselle ei käynyt pahemmin kuin että yks hammas halki ja jotain mustelmia ja sen sellasta, ja saatiin se jo tänä aamuna takaisin kotiin.
Onneksi kellekään muulle ei käynyt mitään, vaikka vieressä oli paljon (humalaista) porukkaa, suht paljon autoja tiellä, pimeetä ja kaikkea.
Onneksi!

Aina ei mee asiat näin hyvin.

Nauttikaahan siis elämästänne kun sitä vielä on jäljellä!

Ja muistakaa käyttää heijastinta!!!

Day 77

Soitin just mun kämppiksille Front side ollien. Ne ei jostain syystä oikein osannu arvostaa sitä... :(

Päivällä kun olin polkemassa kotiin, keskellä pyörätietä oli nainen jakamassa vuokaleipiä ja pyörän lamppuja. Aiemmin päivällä sain puistossa ilmaisia jogurtteja. Hassuja nää norjalaiset!

Juuri nyt mun ei todellakaan pitäis käyttää kirjallisia lahjojani mihinkään blogiin vaan esseeseen Altassa sijaitsevasta nordlyskatedralista (siinä vasta varsinainen baabelin torni: http://www.nordlyskatedral.no/) Jos jollain on hyviä ajatuksia siitä, miten ton rakennuksen muodosta näkyy, että se on rakennettu arktiselle alueelle, ja halua pohtia sitä kulttuurisesta, rakenteellisesta ja ilmastollisesta näkökulmasta verraten havaintojaan Rolf Erskinin "building in the arctic" -tekstissä esittämiin ajatuksiin, niin mulle saa ilmoittautua! Huoh...

Mutta toistaalta, voishan sitä vaikka mennä nukkumaan...

Syksyn viimeisten vieraitten saattelemana pääsin viikonloppuna taas kokemaan kaikenlaista uutta ja jännää! Oslofjordin söpöt saaret, Vigelandin patsaspuiston ihmiskasat, pakistanilaisen ravintolan pakistanilaisella tunnelmalla ja PITKÄN afrikkalaisen jumalanpalveluksen. Lähes kaikkia voin suositella, jopa sitä afrikkalaista jumalanpalvelusta; kunhan vain olet syönyt kunnolla ja sulla on tanssifiilis. Jos ei, suosittelen syömään.

Mutta täytyy sanoa, että nyt ovähän tyhjää täällä mun huoneessa... ei yhtään patjaa tai matkalaukkua lattialla! Ja keittiössäkin hiljasempaa. Siksi kai se front side ollie... 

Jos matkakuume iskee, niin mun viiden tähden lattiamajoitushotellissa ois tilaa! 

Oon melko varma, että juuri nyt eletään syksyn viimeisiä nättejä päiviä. Tänään vielä sai nauttia lounaseväitä auringon paisteessa joen rannassa, mutta lehtipuhaltimien äänestä kuulee, että viimeisten puissa vielä sitkuttelevien lehtien aika alkaa olla käsillä. Täältä tullaan kurja marraskuu!!!

Day 70

Pari viikkoa kestänyt vierasputki huipentuu tulevana viikonloppuna, kun saan kolme kivaa tytsyä lattialleni nukkumaan. Huippua!
Ekan kerran piskuisen huoneeni tilavuutta testattiin pari viikkoa sitten kahdella naisella ja yhdellä valtavalla ilmapatjalla, jonka eräs kämppikseni avokätisesti lainasi. Itse huoneeseen mahtuminen oli lasten leikkiä, mutta ilmapatja osoittautui aavistuksen huonoksi alustaksi: alkuillasta mukavan pinkeäksi täytetylle patjalle asettautuneet ystäväiseni huomasivat aamulla heräävänsä kuopasta, paljaalta lattialta. Saatiin me toki siitäkin iloa revittyä! En oo kovin montaa kertaa herännykeskellä yötä kollektiiviseen hihitykseen...
Tulevan vierailun majoittumiset aiomme kuitenkin hoitaa ihan perinteisin makuualustoin, katotaan mitä tulee. Onneksi mulla asuu täällä kämpässä kivoja poikia, jotka varmasti mielellään majoittavat viereensä nätin suomalaisen tytön, jos lattiapaikka ei miellytä. :D

Holmenkollenilla

Sen lisäksi, että on kiva nähdä ihania tuttuja ihmisiä ja päästä puhumaan tuttua kieltä, vieraissa on sekin hyvä puoli, että niitten kanssa tulee katseltua tätä tutuksi tullutta kaupunkia vähän erilaisin silmin. Mitä haluaisin nähdä, jos olisin täällä vain pari päivää? Holmenkollen, oopperatalo, kasvitieteellinen puutarha, kuinkaanlinna, mathallen, joku kiva museo...? Tuntuu, että sillointällöin ei enää itse edes tajua, kuinka siistissä paikassa sitä oikein elää, vaikka aikaa onkin kulunut vasta pari kuukautta! Vieraitten kanssa voi rauhassa leikkiä turistia, ja toisaalta, kun perus turistijutut alkaa olla jo puhki kierretty, voi aina testata jonkun kivan uuden kahvilan tai ravintolan. Niihin ei ainakaan tule hirveesti noin normipäivänä muuten mentyä, kun nää ilkimykset tykkää pitää niin ikävän kovia hintoja täällä... Perus pasta-annoksesta maksat helposti sen 15€...

Viikinkilaivamuseo

Kovista hinnoista puheenollen, sain tervehdyksen Bergenistä, Hordalandin poliisilta. Kiva kun kävit, toivottavasti oli 4200 kruunun arvoista! Tulipa siis ne elämän ekat sakot saatua: 77km/h kuudenkympin alueella, enkä edes huomannut kameran välähdystä! Kannattiko, kysynpä vaan...

Onneksi raha on vain katoavaa, maallista mammonaa. Sitäpaitsi jos tuntuu liian pahalta, antoivat vaihtoehdoksi maksun sijaan viettää seitsemän päivää vankilassa. Miksei, ilmainen ruoka ja majoitus! No, siihen asti kunnes teen valintani, voin helpottaa huonosta omatunnosta johtuvaa pahaa oloa sujauttamalla Lahtisen huopatossut jalkaan ja vetämällä suomalaista salmiakkia naamariin. Niin maailma näyttää taas kirkkaammalta, räntäsateesta huolimatta. Kiitos tuliaisista äiti ja isä!!

Day 56

Söin juuri elämäni oudoimmat aamupuurot! Täällä myydään kauraryynejä kolmessa koossa, pieniä, suuria ja ekstrasuuria ja viime kauppareissulla ajattelin rikkoa rajoja ja kokeilla normaalien sijasta keskimmäistä vaihtoehtoa. Ne ryynit oli valtavia, varmaan kynnen kokosia! Puuro myös näytti tosi jännältä, mutta maku oli kuitenkin sama. Vähän alko kiinnostaa, millasia ne kaikkein suurimmat ryynit sitten ois...
(jälkihuomautus: Oli pakko myöhemmin tarkistaa tää ryyniasia. Niitä on sittenkin vain kahdessa koossa, ja kolmas mysteeripussi sisältää ruskeita ryynejä. Pitänee varmaan ottaa nekin jonain päiväna testiin!)

No niin, ja nyt vähän mielenkiintoisempiin aiheisiin. Tein viikonloppuna retken Bergeniin mukanani yksi koulukaveri ja kolme hobittia. Kolmesta hobitista kaksi on mun kämppiksiä ja kolmas, todellinen hobittien hobitti, toisen niistä lapsuudenkaveri. Matka oli kyllä kunnon tarua sormusten herrasta, ja minä olin Legolas, joka valkealla ratsullaan (keltaisella, 2014 vuosimallin superhienolla Volvolla) yhdessä Aragornin kanssa johdatti joukon seikkailuihin ja niiden yli.

Oon huomannu, että on tosi trendikästä ottaa kuvia omista kengistään ja siten kertoa muille, että "kyllä, minä oikeasti olin tässä paikassa". Ja mikäs siinä, jos on kivat kengät, joissa kulkea ja niiden alla mukavaa kuvattavaa. Minäkin päätin ikuistaa tarunhohtoisen matkani kenkäkuvakollaasina. Se ilmentää ehkä vähän huonosti ympäröivien rakennusten ja maisemien kauneutta, mutta toisaalta, kyllä näistäkin voi yhtä sun toista lukea.

Bergenin Bryggen
Vanhat puutalot ja niiden välissä kulkevat kapeat kujat.
Sateistaan tunnetun kaupungin ainoat meille suomat pisarat.

Bergenhus festningin sisäpiha.
Vanhoja kivitaloja, muratteja, lehmuskujia

20 kilometriä keskustasta, vuokramökkimme lähistöllä.
Pikkasen märkää.
Ihan kun ois pumpulissa kävelly

Atlantin rannalla
Sairaan siistit aallot, sairaan siistit näköalat.
Auringonpaiste!!!
Simpukoita, kotiloita, leviä...

Pikkuinen vuono siellä jossain.
Pystysuorat kallionseinämät ja sininen taivas
Rakkolevä

Ponnahduslauta samaisella vuonolla
Rapuja ja sorsia.

Fiilistelyhetki Voringfossenilla
Huikeaa!!!!
Ei korkeanpaikankammoisille
Syksy on parasta!

 (Okei, ehkä näitä kenkäkuvia otetaan oikeesti vaan siks, ettei kukaan muu ota susta kuvia, pitää sitten ottaa ite. Vähän niinkuin selfie, jonka ottaminen ei vaan herätä niin paljoa huomiota. Mutta kivoja paikkoja joka tapauksessa!)